WordPress on avoimeen lähdekoodiin perustuva sisällönhallintajärjestelmä. Alkujaan se kehitettiin blogityökaluksi, mutta nykyisellään se on vallannut sijaa kotisivujen julkaisujärjestelmänä sen helppokäyttöisyytensä ja muokattavuutensa vuoksi. Haluamme kuitenkin heti korjata melko yleistä käsitystä, että WordPressillä olisi helppo kenen tahansa rakentaa kotisivut yritykselle. Jonkinlaista käsitystä verkkosivujen ”sielunelämään” tulee olla ja sitä ei missään nimessä voi verrata mihinkään ” muutamalla klikkauksella heti valmis”- saittiin.

Vaihtamalla paranee

WordPress on kiinnostava alusta. Sen kehitystyötä tehdään jatkuvasti ja paljon. Valmiina saatavia lisäosia on hankittavissa suorastaan järjetön määrä. Kokematon sivuston rakentaja on erittäin helposti solmussa tarvittavia plugareita etsiessään. On ollut hauskaa huomata, että WordPressin maine on kiirinyt asiakkaille asti ja sitä jopa osataan suoraan kysyä nimeltä. Sen verran kuitenkin annamme satikutia, että on tiettyjä verkkoprojekteja, jotka on kuitenkin parempi tehdä käyttäen muita järjestelmiä, esimerkiksi hardcorempaa Drupalia. Joskus on tarpeen yhdistää niitä toisiinsa. Kannattaa olla vähän korvat höröllään, kysyä ja kyseenalaistaa ennen kuin tekee ehdottoman päätöksen mihin järjestelmään yrityksen uudet kotisivut rakennetaan.

Valitse oikea osaaja

Ostajan on hyvä huomioida, että markkinoilla on palveluntarjoajia, joilta loppuvat taidot kesken heti, jos pitää vähänkään kajota koodiin tiettyjä ominaisuuksia saavuttaakseen. Olkaa siis tarkkoina ostoprosessia tehdessänne, että digitoimistovalintanne osuu nappiin. Toki digitoimistoyhteistyötä tehdään, mutta kannattaa pitää huolta ainakin, ettei omat kustannukset nouse alihankintatöiden vuoksi, mikäli palveluntarjoajan omat skilssit loppuu kesken.

Suosittelemme

WordPress julkaisualustan käyttö on monelle yritykselle oikein toimiva ja järkevä pitkäaikainen sijoitus. Se on jatkossa muokattavissa, laajennettavissa ja valmiin sivuston sisällön päivitys on helppoa.  Lisäksi sivustorakenne on hyvin hakukoneystävällinen ja optimointityökin siihen on suhteellisen kivutonta.

Me olemme rakennelleet ja pyöritelleet useita kymmeniä kotisivuja WordPressillä ja jostain pöydännurkasta kuuluu yhä usein hurraahuutoja, kun se taipuu niin moneen. Ihan suoraan voimme kyllä rehennellä olevamme tässä todella taitavia ja ei ole vielä tullut tilanteita, että olisi tarvinnut kilauttaa kaverilta apuja. Voimme lämpimästi suositella WordPressiä alustaksi monentyyppisiin ratkaisuihin, erityisesti sen ketteryyden vuoksi.

Heitä meille haaste!